Poikien takkeja ja prinsessamekkoja (novelli)

Genre: draama

Jossain kohdin saatoin vetää jutut hieman överiksi, mutta pääasia kuitenkin, että sain tämän vihdoin kirjoitetta, sillä olen pitkään suunnitellut tällaisesta aiheesta kertovaa novellia.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Päiväkodin eteisessä haisevat märät kumisaappaat ja vesiväri.

Välittömästi oven kolahdettua kiinni, eteiseen syöksyy väsyneennäköinen harmaahiuksinen nainen pyyhkien käsiään askarteluessuunsa.

“Lotta?” nainen mutisee siskosi nimen kuten aina ja silmäilee sinua epäilevästi.

Nyökkäät lopulta, onnistuen vain vaivoin tukahduttamaan kyllästyneen huokauksen. Ikään kuin nainen olisi unohtanut sinut eilisen ja lukemattoman monien sitä edelliseten kertojen jälkeen.

Nainen jättää sinut tökerösti sanaakaan sanomatta yksin eteiseen ja palaa leikkihuoneeseen. Jäädessäsi odottamaan vilkaiset pikaisesti eteisen pikkuruiseen peiliin, joka on ripustettu aivan liian korkealla, pienten lasten ulottumattomiin. Nurkastaan haljenneesta peilistä näet, että tuuli ja sade on pörröttänyt itsetehdyn värjäyksen jäljeltä huonokuntoisia pinkkejä hiuksiasi entisestään. Olisi ihme, että hoitaja olisi unohtanut sinut tuijotettuaan olemustasi aina yhtä paheksuvasti päiväkodilla käydessäsi.

Suvaitsevaiset ihmiset ovat ihania.

Pian nainen laahustaa takaisin eteiseen, perässään saparopäinen Lotta, joka sinut nähdessään tarraa jalkaasi pienillä käsillään ja hihkaisee:

“Laura! Mennäänkö me tänään kirjastoon? Jooko, Laura, jooko?”

Nyökkäät hitaasti patistaessasi pikkutytön naulakolleen ja auttaessasi tätä solmimaan kengännauhat. Harmaa hoitaja tuijottaa teitä happamesti, kunnes päättää parhaaksi kertoa sinulle päivän tapahtumista.

Lotta on riidellyt Anna-Marien kanssa. Anna-Marie sanoi, että Lotalla on ruma poikien takki ja Lotta heitti sitä lapiolla, tosin heitto meni ohi ja osui Anna-Marien sijasta pihan lauta-aitaan. Hoitaja näyttää kieron tyytyväiseltä kertoessaan rangaisseensa Lottaa jättämällä tytön ilman jälkiruokaa.

Anna-Marie sai lohdutukseksi varmaan kahden edestä ja sinun tekisi mielesi huomauttaa siitä hoitajalle - mokomallekin puolueelliselle vanhalle ämmälle. Kuitenkin sen sijaan, että sanoisit mitään, vedät Lotan takin vetoketjun kiinni ja pörrötät siskosi hiuksia. Takki on kirkkaansininen ja vanha. Sen toinen kyynärpää on kulunut jo kertaalleen puhki ja siihen on tikattu vaaleammasta sinisestä iso paikka. Takki ostettiin talvella kirpputorilta muutamalla eurolla. Se ei ole ehkä alunperinkään ollut niin hieno kuin muilla tytöillä, äidillänne ei ole varaa sellaisiin, mutta Lotta pitää siitä kaikesta huolimatta. Sen omasta mustikkatakista.

Leikkihuoneen ovelta kurkistaa Anna-Marie. Se tuijottaa teitä silmät suurina ja nyrpistää sitten nenäänsä, kun nostat Lotan tarharepun siskosi selkään ja toivotat hoitajalle vaisusti hyvää illanjatkoa. Kai sille on kotona opetettu, että se on paljon sievempi ja ihanampi pikkuprinsessa kuin Lotta ja sinä, kurjan yksinhuoltaja siivoojan tyttäret.

Vaikka näkeehän se sen itsekin: Lotalla on ruma poikien takki ja sen sisko näyttää sateenpieksemältä linnunpelättimeltä.

Kirjasto on kadun toisella puolella. Siellä ilma on tunkkaista ja lastenosaston lasivitriineihin on nostettu esikoululaisten askartelemia maitotölkkieläimiä. Lotta jää katsomaan ruskeaksi maalattuja tölkkihevosia, joiden ohuen maalipinnan alta kuultaa näkyviin joukko sinisiä kirjaimia: rasvaton maito. Lotta pitää niistä silti ja tahtoo itsekin askarrella sellaisia. Sanot sille, että sen pitää siinä tapauksessa alkaa säästää tyhjiä tölkkejä.

Kirjahyllyjen luona odottaa aina yhtä vaikea valinta. Lotta tahtoisi niin monta kirjaa kuin suinkin, mutta sinun täytyy ehtiä lukemaan myös läksyjä. Äidistäkään ei ole apua, sillä se ei ehdi lukemaan Lotalle koskaan. Se on aina töissä ja harvat vapaapäivänsä se vain nukkuu. Se tuntuu aina olevan väsynyt ja stressaantunut.

Joskus sillä oli aikaa, muistelet.

Olit silloin vielä pikkuinen, korkeintaan pari vuotta Lottaa vanhempi ja silloin äiti luki sinulle. Sinä pidit kirjoita ja oli hauska kuunnella kuinka äiti luki ääneen. Koulussa opettaja piti sinua laiskana, kun et tahtonut lukea itse, mutta se ei ollutkaan koskaan kuullut äidin lukevan. Äiti oli tosi hyvä lukemaan satuja. Kaikkein eniten pidit siitä, kun se luki luki Veljeni Leijonamieltä. Se oli suosikkikirjasi silloin pienenä ja pyysit äitiä lukemaan sen aina vain uudelleen ja uudelleen, vaikka itkitkin joka kerta kun Joonatan kuoli - niin kovasti, että silmiä kirveli itkemisen jäljiltä vielä vaikka kuinka pitkään jälkeenpäin.

Tarjoat Lotalla vanhaa suosikkikirjaasi ja siskosi nyökkää hyväksyvästi. Matkalla lainaustiskille mietit mahdatko onnistua lukemaan kirjaa sille ääneen vai alatko itkemään tälläkin kertaa.

Tiskin takana istuu keski-ikäinen kaljuuntuva mies ja se kurkistelee teitä uteliaasti paksujen silmälasiensa takaa, kun ojennat kirjan sen punoittavaan kouraan. Merkitessään kirjan tietokoneelleen, mies vilkaisee sen hailakan sinistä kanssa, jonka kuvassa Joonatan ja Korppu istuskelevat kivisellä sillalla. Ojentaessaan kirjan takaisin, mies hymyilee ja huomauttaa:

“Eikös tämä ole poikien kirja?”

Sinä et sano mitään, vilkaiset vain sitä pahasti ja työnnät kirjan laukkuusi. Sanomatta sen parmmin kiitosta kuin mitään muutakaan, käännät miehelle selkäsi. Kuka se on muka väittämään kirjaa poikien kirjaksi? Ei se tiedä mistään mitään.

Matkalla kotiin pitää käydä kaupassa.

Keskustan ostosparatiisissa on poikkeuksellisen hiljaista ja saatte tehdä ruokaostoksenne jotakuinkin rauhassa. Äidin antamaa ruokarahaa kädessäsi puristaen lasket yhteen tuotteiden hintoja. Raha on vaihteeksi tiukoilla ja toivot, ettei Lotta keksi pyytää suklaata. Et tahdo olla se ilkeä isosisko, joka joutuu sanomaan ei.
Leluhyllyn kohdalla seisoo äiti ja pikkuinen tyttö. Lottakin tahtoo jäädä katselemaan.

“Ihan vain vähäksi aikaa, Laura! Jooko? Ei sun tarvitse ostaa mitään, katsotaan vaan.”

Et viitsi kieltääkään, vaan päästät sen silittelemään nalleja ja possuja, joita on ladottu hyllyyn vaikka millä mitalla. Sinua harmittaa kun ei ole varaa ostaa Lotalle mitään.

Äitinsä kättä puristava pikkutyttö katselee haikeasti vähän sivummalla palomiehen naamiaisasua.

“Äiti, miksen minä saa?” se kysyy surkeasti, mutta äiti pudistaa päätään.

“Mutta tiedäthän sinä Emilia, etteivät tytöt ole palomiehiä. Ostetaan nyt vain tämä äidin ehdottama asu.”
Lotta kääntyy kummastuneena katsomaan sinua ja näet sen silmistä kysymyksen: miksei tyttö voi olla palomies? Sinun tekisi mieli sanoa sille, että totta kai voi. Tytöt ja pojat voivat molemmat olla ihan mitä haluavat, niin sinä olet sille aina yrittänyt opettaa.

Mutta vieras äiti ei anna periksi, vaan valitsee lopulta hyllystä yhden prinsessa-asun ja raahaa pikkutyttönsä mukanaan pois. Niillä on varaa ostaa naamiaisasu, mutta silti tyttö on onneton. Sitä kielletään olemasta oma itsensä.

Kun pääsette kassalle, jonossa on paljon ihmisiä. Lotta tahtoo auttaa nostamaan ostokset liukuhihnalle. Se on aina niin innokas. Yhteistuumin saatte lopulta ostoskorin tyhjäksi ja kääntyessäsi nostamaan korin kassan viereiseen pinoon, huomaat takana seisovat mummot. Ne näyttävät ainakin satavuotiailta kissanruokaa ja Presidentti-kahvia täyteen ladottuine kärryineen. Kumpikin vilkuilee teidän ikäloppuja vaatteitanne päätään puistellen.

Mielesi tekisi ärähtää jotain ilkeää, mutta samassa pirteä-ääninen kassaneiti tervehtii ja vie huomiosi muualle.

Kotimatka taittuu nopeasti.

Lotta hyppii lätäköihin ja hihkuu innoissaan. Se nauraa ja hymyilee lakkaamatta koko matkan, vaikka sen vanhat kengät kastuvat läpikotaisin ja kerran tarharepun taskusta lätäkköön loiskahtaa myös sen pehmolelu, herra Kissa. Se on Lotan suosikki. Ostitte sen sille syntymäpäiväksi, kun se täytti neljä.

Kerrostalon hissi natisee pahaenteisesti kun astutte sisään kaikkine tavaroinenne ja nousettu kolmanteen kerrokseen. Rappukäytävässä tuoksuu pulla. Naapurinmummo leipoo. Sinäkin tahtoisit joskus leipoa, mutta et osaa. Äiti ei koskaan opettanut, sillä kun olisit ollut riittävän vanha oppimaan sillä ei ollut enää aikaa sen paremmin opettamiseen kuin satujen lukemiseenkaan.

Avain kirskahtaa lukossa ennen kun saat oven vedettyä auki.

Eteiskäytävässä vallitsee kaaos. Kengät ovat levällään ja vessan oven vieressä kohoaa huimaava pyykkivuori. Kylpyhuone on niin pieni, ettei siellä ole tilaa likapyykkikorille. Pyykkien alta työntyy levinnyt mainoslehtien pino. Talon pihassa ei ole kuin sekajätelaatikko, eikä kukaan ole jaksanut kantaa lehtiä toisen talon keräyslaatikkoon.

Joskus toivot, että teillä olisi varaa toisenlaiseen asuntoon. Sellaiseen, jonka kylpyhuoneeseen mahtuisi pyykkikori.

Ja jos teillä olisi enemmän rahaa, äiti voisi ostaa Lotalle uuden takin. Sellaisen, jonka värit olisivat vielä kirkkaat ja jonka hihat olisivat paikkaamattomat. Je ehkä äiti voisi silloin myös pitää enemmän vapaata ja sekin jaksaisi lukea Lotalle.

Jos teillä olisi enemmän rahaa, silloin sinäkin voisit ostaa uudet farkut polvista puhki kuluneiden tilalle ja värjäyttää hiuksesi oikeassa kampaamossa, eivätkä mummot vilkuilisi teitä enää aivan niin pahasti kaupan jonossa.

Kulkiessanne eteisen peilin ohi keittiöön, vilkaiset kuvaanne.

Mutta vaikka teillä olisi kuinka paljon rahaa hyvänsä, ei Lotan silti tarvitsisi ostaa vaaleanpunaista takkia. Se saisi sinisen niin kuin nytkin, jos se sanoisi pitävänsä siitä enemmän. Ja sinä tahtoisit siltikin värjätä hiuksesi yhtä kirkuvan pinkeiksi.

Ja jos Lotta tahtoisi olla palomies, se saisi olla.

Sillä vaikka teillä olisi kuinka paljon rahaa hyvänsä, sinä et tahtoisi teidän olevan mitään muuta kuin nytkään. Joskus raha vaikuttaa ihmisiin sillä tavoin. Tekee niistä epävarmoja sen suhteen, mitä niiden oikeasti pitäisi olla.

Mutta vaikka te saisitte kuinka paljon rahaa hyvänsä, sinä et tahtoisi teidän olevan mitään muuta kuin mitä näet teidän nyt olevan, kun katsot peiliin. Kauniita sellaisina kuin oikeasti olette.