Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Alkulöpinää



Heissan ja tervetuloa uutukaiseen blogiini!

Tämän blogin aiheena tulee olemaan puhtaasti ja vain kirjoittaminen ja muita aiheita täältä on turha odotella löytyväksi.


Kuka olen?

Olen tavallinen, tämän blogin aloittamishetkellä 18-vuotias lukion 2. luokkalainen, joka on tähän asti kirjoitellut vain omaksi ilokseen. Mikään bestseller-tason kirjoittaja en ole, enkä varmasi koskaan tule olemaankaan, mutta siitä huolimatta päätin vihdoin perustaa julkaisupaikan omia tekstejäni varten ja tarjota netin käyttäjille mahdollisuuden tutustua tuotoksiini. Kirjoitan niin usein kuin vain opiskelultani ehdin, mutta suurin osa syntyneestä tekstistä on auttamatta julkaisukelvotonta moskaa - toivotaan, että saan jatkossa itseäni sen verran niskasta kiinni, että niitä helmiäkin mahtuisi joukkoon :)


Mitä kirjoitan?

Enimmäkseen kirjoitan novelleja ja fanfictionia.

Novellien aiheen vaihtelevat laidasta laitaan kirjoitusmielialojeni mukaan, mutta enimmäkseen ne ovat relistista draamaa tai romantiikkaa. Myös kirjoittamani fanfiction on genreltään useimmiten romanttista draamaa, ja ficcini perustuvat yleensä suosikkisarjoihini, joista mainittakoon esimerkkeinä vaikkapa House ja Greyn anatomia.


Miten kirjoitan?

Vaikka blogin kuvaus onkin kenties hieman harhaanjohtava, suurin osa teksteistäni on talletettu vain ja ainoastaan tietokoneelleni ja muille paperia teknisemmille tallennusvälineille. Käytännössä olen siis kokonaan luopunut kynästä ja paperista niissä tilanteissa kun käytössäni vain suinkin on tietokone, minkä kai voisi katsoa lyhentävän tekstin valmistumisen ja sen julkaisemisen välistä aikaa - ainakin teoriassa. Ikäväkseni käytössäni ei kuitenkaan tällä hetkellä ole tekstinkäsittelyohjelmaa, jossa olisi oikolukija, joten ainut kieliasuntarkistus, jonka tekstini käyvät läpi on itse tekemäni tarkitusluku. Ongelmaksi se tietenkin koituu siksi, että olen sokea omille virheilleni, mikä tietenkään ei ole kunnollinen perustelu virheelliselle tekstille, mutta yrittäkää ymmärtää.

Tekstieni kielellistä tyyliä en sen kummemmin osaa yleisellä tasolla kuvailla, mutta eräs entinen äidinkielenopettajani on kuvaillut tekstiäni seuraavasti: "...paikoittain pitkiä ja hankalia lauserakenteita yhdistelevää, mutta parhaimmillaan oivaltavaa ja värikästä..." Eipä tuon jälkeen voi kuin toivoa, että jälkimmäinen osuus korostuisi enemmän :D


Miksi kirjoitan?

Ensisijaisesti kirjoitan purkaakseni ajatuksiani. Se saattaa kuulostaa omituiselta, mutta kohdallani ilmiö siitä, että jonkin tarinan idea jää pyörimään päähäni niin kauan kunnes saan sen kirjoitettua ylös, on itseni kannalta toisinaan jopa valitettavan yleinen. Osaksi kirjoitan ylös omia ajatuksiani ja tunteitani, mutta vähintään yhtä usein myös täysin muuta. Kuitenkaan teksteistä on turhaa etsiä suoria viittauksia omaan elämääni, sillä tämä blogi on tarkoitettu fiktiivisille teksteille ja päiväkirjani on edelleen niitä harvoja käsin kirjoitettuja tekstejäni ja henkilökohtainen.

Olisi kuitenkin lähinnä naurettavaa väittää, etten kirjoittaisi myös lukijoille. Jos näin olisi, tätä blogia ei olisi koskaan perustettu ja tekstit pysyisivät visusti omana tietonani. Tästä syystä kommentit ja ideat otetaan suurella innolla ja rakkaudella vastaan - se mitä niistä opin ja toteutan onkin sitten täysin eri asia. :D


Muuta sanottavaa en tähän hätään keksikään, mutta kysymyksiin vastailen, mikäli joku niitä katsoo tarpeelliseksi esittää!

:lla E

(kuvat weheartit.com:ista)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti